Mäkipartion toimintaan ilmoittautuminen kaudelle 2022-23

Mäkipartion toimintaan ilmoittaudutaan sähköisesti täyttämällä Kuksassa oleva ilmoittautuminen (kirjauduthan tunnuksillasi, mikäli sinulla sellaiset jo on). Ilmoittautumisen yhteydessä näet kunkin ryhmän kokoontumisajan ja -paikan, joista valitset omalle lapsellesi sopivimman. Vanhat ja uudet mäkipartiolaiset ilmoittautuvat samalla lomakkeella. Ilmoittautuminen ryhmiin tapahtuu 17.-25.8.2022 välisenä aikana. Ilmoitetun ajankohdan jälkeen voi myös tulla mukaan toimintaan, mikäli ryhmissä on tilaa. Pyrimme sijoittamaan jokaisen siihen ryhmään, johon hän ,on ensisijaisesti ilmoittautunut, mutta tarpeen vaatiessa saatamme joutua tasaamaan ryhmiä. Huoltaja saa viimeistään pe 26.8. varmistuksen lapsensa partioryhmästä. Partiotoiminta alkaa syyskuun alussa ryhmänjohtajan ilmoittamana tarkempana ajankohtana.

Tarvitsemme toimintaamme uusia aikuisia mahdollistamaan lasten ja nuorten partiotoiminnan. Jos koet, että pystyt sitoutumaan ryhmän johtamiseen vapaaehtoisena tai haluat mukaan auttamaan retkillä, tapahtumissa ja varainhankinnassa, ota yhteyttä lippukunnanjohtaja Teresaan (lpkj@makipartio.net).

Eri ikäiset partiolaiset kokoontuvat omissa ryhmissään – aiemmin Mäkipartiossa olleet, huomioittehan, että lapsi saattaa vaihtaa ikäkautta sudenpennuista seikkailijoihin tai seikkailijoista tarpojiin. Mäkipartion ryhmillä on kaksi kokoontumispaikkaa: Kypärämäen kolo (Salokatu 20) ja Keltinmäessä kirkon remontin ajan Kultalakin päiväkoti (Keltinmäentie 11B).

  • Valitse tarjolla olevista ryhmistä se, johon ilmoitat lapsesi syntymäajan, sopivan kokoontumispäivän ja kellonajan perusteella. Huomioithan myös kokoontumispaikan, mikäli sillä on merkitystä.
  • Jos ei ole väliä kumpaan sopivan ikäkauden ryhmistä lapsesi osallistuu, valitse molemmat vaihtoehdot.
  • Jos tarjolla olevat ja sopivan ikäkauden kokoontumisajat ei sovi, lähetä sähköpostia Teresalle (lpkj@makipartio.net) ja kerro tästä, niin katsomme, mitä voimme tehdä.
  • Uuden partiolaisen huoltaja, jätäthän lomakkeeseen myös omat yhteystietosi, että saamme sinuun yhteyden.

Syksyn 2022 partioryhmien kokoontumisajat:

Sudenpennut, 2013-2015 syntyneet
tiistai klo 18.00-19.15, Kypärämäki
sunnuntai klo 16.00-17.00, Keltinmäki

Seikkailijat, 2011-2012 syntyneet
maanantai klo 17.00-18.30, Keltinmäki
keskiviikko klo 17.00-18.30, Kypärämäki

Tarpojat, 2008-2010 syntyneet
maanantai klo 18.30-20.00, Keltinmäki
torstai klo 18.30-20.00, Kypärämäki

Samoajat, 2005-2007 syntyneet
keskiviikko klo 18.30-20.00, Kypärämäki

Vaeltajat, 2000-2004 syntyneet
Kokoontumisajat sovitaan erikseen

Aikuiset
Yli 16-vuotiaat voivat ilmoittautua ryhmänjohtajiksi, johtajistoon tai aikuisten partiotoimintaan.

Linkki Kuksan lomakkeeseen: https://kuksa.partio.fi/Kotisivut/login.aspx?Id=53216

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s