Mäkipartio tarjoaa oman ikäkauden toimintaa 7-23-vuotiaille partiolaisille, ja tällä hetkellä kaikissa ikäkausissa on tilaa. Ryhmät kokoontuvat Kypärämäen ja Keltinmäen koloilla. Partion voi aloittaa myös aikuisena – mielekästä tekemistä löytyy varmasti myös juuri sinulle! Ota yhteyttä lippukunnanjohtajaan tai täytä jäsenhakemus täällä.
Lippukunnanjohtaja: Teresa Tupamäki (lpkj@makipartio.net)
Partio-ohjelma on jaettu eri ikäkausiin, joissa jokainen lapsi ja nuori pääsee toimimaan yhdessä oman ikäistensä kanssa.
Sudenpennut: 7–9-vuotiaat
7–9-vuotiaita partiolaisia kutsutaan sudenpennuiksi ja heidän ryhmäänsä laumaksi. Laumassa on yleensä 8–12 lasta. Heidän toimintaansa kuuluvat leikit, seikkailut ja tarinat.
Viikoittaisissa kokouksissaan sudenpennut oppivat monipuolisen tekemisen kautta muun muassa ensiavun antamista, nuotion sytyttämistä sekä luonnossa liikkumista. Kaikki tehdään yhdessä lauman kanssa aikuisen opastuksella.
Mäkipartion kaksi sudenpentulaumaa kokoontuvat Kypärämäessä ja Keltinmäessä. Uusia mahtuu vielä mukaan – ota yhteyttä Teresaan (lpkj@makipartio.net).
Sudenpennut, 2012-2014 syntyneet
keskiviikko klo 17.00-18.15, Kypärämäki
sunnuntai klo 16.00-17.00, Keltinmäki
Seikkailijat: 10–12-vuotiaat
10–12-vuotiaita partiolaisia kutsutaan seikkailijoiksi. Seikkailijat opettelevat partion perustaitoja, osallistuvat partiotaitokisoihin ja retkeilevät paljon. Seikkailijoille tulevat tutuksi niin retkikeittimet, ensiapu, rakentelu kuin solmutkin.
Mäkipartion kaksi seikkailijajoukkuetta kokoontuvat Kypärämäessä ja Keltinmäessä. Uusia mahtuu vielä mukaan – ota yhteyttä Teresaan (lpkj@makipartio.net).
Seikkailijat, 2010-2011 syntyneet
keskiviikko klo 17.00-18.30, Keltinmäki
torstai klo 17.00-18.30, Kypärämäki
Tarpojat: 12–15-vuotiaat
12–15-vuotiaat partiolaiset ovat tarpojia. Tarpojaryhmässä eli vartiossa on yleensä 4-12 nuorta. Tarpojien kaikessa tekemisessä korostuu yhdessä tekeminen, kehittyminen ja elämykset.
Mäkipartion kaksi tarpojaryhmää kokoontuvat Kypärämäessä. Uusia mahtuu vielä mukaan – ota yhteyttä Teresaan (lpkj@makipartio.net).
Tarpojat, 2007-2009 syntyneet
2008-2009 syntyneet: keskiviikko klo 18.30-20.00, Keltinmäki
2008-2009 syntyneet: torstai klo 18.30-20.00, Kypärämäki
2006-2007 syntyneet: keskiviikko klo18.30-20.00, Kypärämäki
Samoajat: 15–17-vuotiaat
15–17-vuotiaita partiolaisia kutsutaan samoajiksi. Samoajilla on myös omaa toimintaa, mutta olennaisena osana ikävaihetta on johtamisharjoittelu.
Samoajat, 2004-2006 syntyneet
Kokoontumisajat sovitaan erikseen, uusia mahtuu vielä mukaan. Lisätietoja Teresalta (lpkj@makipartio.net).
Vaeltajat: 18–22-vuotiaat
18–22-vuotiaat partiolaiset ovat vaeltajia. Vaeltajien toiminnan painopisteenä on henkilökohtainen kasvu ja yhä vastuullisempiin tehtäviin siirtyminen.
Vaeltajat, 2003-1999 syntyneet
Yli 16-vuotiaat voivat ilmoittautua ryhmänjohtajiksi, johtajistoon tai kuukausittaiseen aikuisten partiotoimintaan. Lisätietoja aikuispartiosta Ellulta (ellu@makipartio.net).
Aikuiset
Partiotoiminta on suunnattu lapsille ja nuorille, mutta mukaan tarvitaan myös aikuisia, eikä aikaisempaa partiokokemusta tarvita.
Aikuiset
Yli 16-vuotiaat voivat ilmoittautua ryhmänjohtajiksi, johtajistoon tai kuukausittaiseen aikuisten partiotoimintaan. Lisätietoja aikuispartiosta Ellulta (ellu@makipartio.net).
Tarkempia tietoja eri ikäkausista ja niiden ohjelmasta löydät täältä.