Ilmoittautuminen Mäkipartion ryhmiin tapahtuu 20.–27.8.2026 välisenä aikana. Ilmoitetun ajankohdan jälkeen voi myös tulla mukaan toimintaan, mikäli ryhmissä on tilaa. Huoltaja saa viimeistään 30.8. sähköpostia ryhmänjohtajalta, jossa kerrotaan ensimmäinen kokoontumispäivä. Ryhmät aloittavat toiminnan syyskuun alussa, lukuunottamatta Kypärämäen sudenpentuja ja Keltinmäen tarpojia, joiden toiminta alkaa kun ryhmänjohtaja löytyy.
Eri ikäiset partiolaiset kokoontuvat omissa ryhmissään – aiemmin Mäkipartiossa olleet, huomioittehan, että lapsi saattaa vaihtaa ikäkautta sudenpennuista seikkailijoihin tai seikkailijoista tarpojiin. Mäkipartion ryhmillä on kaksi kokoontumispaikkaa: Kypärämäen kolo (Salokatu 20A) ja Keltinmäen kirkko (Keltinmäentie 10). Mäkipartiossa toimii myös perhepartioryhmä. Lisätietoa perhepartiosta, eli aikuisen ja alle kouluikäisen lapsen partiotoiminnasta tämän viestin lopussa.
Valitse tarjolla olevista ryhmistä se, johon ilmoitat lapsesi syntymäajan, sopivan kokoontumispäivän ja kellonajan perusteella. Jos tarjolla olevat ja sopivan ikäkauden kokoontumisajat ei sovi, lähetä sähköpostia lippukunnanjohtaja Teresalle (lpkj@makipartio.net) ja kerro tästä, niin katsomme, mitä voimme tehdä.
Uudet ja vanhat partiolaiset ilmoitetaan toimintaan eri tavoin, luethan ohjeet huolellisesti.
Vanhat partiolaiset (keväällä 2026 toiminnassa mukana olleet): Toimintaan ilmoittaudutaan sähköisesti täyttämällä Kuksassa oleva ilmoittautuminen osoitteessa https://kuksa.partio.fi/Kotisivut/login.aspx?Id=95265 (kirjauduthan tunnuksillasi, mikäli sinulla sellaiset on). Ilmoittautumisen yhteydessä näet kunkin ryhmän kokoontumisajan ja -paikan, joista valitset omalle lapsellesi sopivimman. Jos partiolainen ei osallistu viikkotoimintaan, mutta haluaa osallistua retkille ja tapahtumiin, ilmoita hänet ikäkauden puolesta sopivaan ryhmään ja ilmoita tästä lisätietokentässä.
Uudet partiolaiset:
Voit ilmoittaa lapsesi ryhmään täyttämällä jäsenhakemuksen, sekä sähköpostitse lippukunnanjohtaja Teresalle (lpkj@makipartio.net). Kirjoita viestiin huoltajan yhteystiedot ja sekä mikä/mitkä ryhmistä lapsellesi sopisivat. Partioon voi tutustua ilman sitoutumista neljän viikon ajan, jonka aikana tutustuja voi osallistua viikkoryhmän kokoontumisiin, retkille ja tapahtumiin. Kaikki tutustujat täyttävät jäsenhakemuksen. Jäsenhakemuksen hyväksyy lippukunta ja jäseneksi hyväksymisen jälkeen Suomen Partiolaiset lähettää viikon sisällä kerran vuodessa maksettavan jäsenmaksulaskun (75€). Jäsenlasku erääntyy neljän viikon päästä, johon mennessä tulee tehdä päätös partion jatkamisesta. Mikäli partiota ei tutustumisen jälkeen halua jatkaa, ilmoitetetaan tästä omalle ryhmänjohtajalle sekä jäsenrekisterinhoitajalle kuksa@makipartio.net, jotta lasku voidaan mitätöidä. Laskua ei tarvitse maksaa, mikäli partiota ei haluakaan jatkaa tutustumisen jälkeen.
Linkki jäsenhakemukseen: https://kuksa.partio.fi/kotisivut/hakemukset/hakemus.aspx?id=9999783
Syyskuun aikana jokaiselle toimintaan ilmoittautuneelle lähetetään lisätietoa mm. jäsenmaksuista, retkistä ja muista tapahtumista. Perheen taloudellinen tilanne ei ole este partioharrastukselle, vaan kaikista maksuista on mahdollista saada vapautus ja varusteita on mahdollista saada lainaksi. Mikäli sinulla on kysyttävää partiotoiminnasta, ole rohkeasti yhteyksissä! Jokaisessa ryhmässä on reilusti tilaa myös uusille partiolaisille, mutta mikäli ryhmä menee täyteen, otetaan uudet partiolaiset mukaan ilmoittautumisjärjestyksessä. llman ryhmää jääneet jäävät jonoon odottamaan, mikäli paikka ryhmästä vapautuu.
Partion lopettaminen
Mikäli partiotoiminta ei enää syystä tai toisesta kiinnostakaan, niin partiosta erotaan tekemällä erohakemus Partion asiointipalvelussa (tai ilmoittamalla erosta jäsenrekisterinhoitajalle kuksa@makipartio.net tai lippukunnanjohtajalle lpkj@makipartio.net ). Erohakemus tehdään eroa-linkistä asiointipalvelusta Jäsenyydet-välilehdeltä. Keskustelemme mielellämme myös partiosta eroamisesta, ja pystymme yhdessä myös löytämään mahdollisesti ratkaisuja siihen, ettei partiota tarvitsekaan tietyistä syistä lopettaa (esim. epäsopiva kokoontumisaika, toiveet täyttämätön toiminta, ryhmän jäsenten väliset ongelmat). Emme valitettavasti pysty puuttumaan epäkohtiin tai ratkaisemaan näitä, jos emme kuule niistä huoltajilta tai jäseniltä.
SYKSYN PARTIORYHMIEN KOKOONTUMISAJAT
Sudenpennut (synt. 2017–2019)
- Keltinmäki: Maanantaisin klo 17:00–18:00
- Kypärämäki: Ryhmänjohtajat puuttuvat. Kokoontumisaika ja -paikka ilmoitetaan ilmoittautuneille heti, kun ryhmänjohtaja löytyy. Retkille ja tapahtumiin voi ilmoittautua ryhmän puutteesta huolimatta. Kannustamme pohtimaan, olisiko huoltajilla tai jollakulla muulla mahdollisuutta lähteä vapaaehtoiseksi ryhmänjohtajaksi, jottei kokonaisen ryhmän partioharrastus pääty. Apua, tukea ja koulutusta on tarjolla. Ole yhteydessä lpkj@makipartio.net
Seikkailijat (synt. 2014–2016)
- Kypärämäki: Torstaisin klo 18:00–19:30
Tarpojat (synt. 2012–2013)
- Keltinmäki: Maanantaisin klo 17:00-18:30
Samoajat (synt. 2009–2011)
- Ryhmä sopii itse kokoontumisaikansa ja -paikkansa.
Vaeltajat (synt. 2008-2001)
- Ryhmä sopii itse kokoontumisaikansa ja -paikkansa.
Aikuiset
- Aikuiset kokoontuvat useamman kerran kuussa maanantaisin klo 18:30–21:00.
Perhepartioryhmä Mäkioravat
Perhepartio on:
- 3-6-vuotiaille lapsille vähintään yhden lähipiiriin kuuluvan aikuisen kanssa.
- Yhteisiä hetkiä luonnossa, mahdollisuus tavata muita aikuisia.
- Lapsen ja vanhemman yhteinen, hauska ja aktiivinen harrastus.
- Kokoontumiset toteutetaan joustavasti noin kerran kuussa.
- Osa lippukuntaa ja partiotoimintaa. Ryhmä tutustuu partiotoimintaan leppoisassa tahdissa retkille ja leireille osallistuen.
- Perhepartio tarjoaa ulkoilua, retkiä, leikkejä, askartelua sekä kivaa puuhaa niin lapsille kuin aikuisillekin.
Aiemmin toiminnassa olleiden ei tarvitse ilmoittautua uudestaan. Jos perheesi ei kuitenkaan ole mukana enää, niin olethan yhteydessä.
Perhepartiossa saa käydä kerran kokeilemassa maksutta. Tämän jälkeen aikuinen ja lapsi liittyvät partion jäseniksi. Lapsen kanssa voi käydä satunnaisesti myös toinen lähipiirin aikuinen kuin jäseneksi ilmoitettu. Aikuisen jäsenmaksu vuodelle 2027 (saattaa muuttua hieman tälle syksylle) on 75€ ja 4-6-vuotiaiden 16€, alle 4-vuotiaat eivät vielä maksa (kuuluvat aikuisen jäsenyyden alle). Jäseneksi ilmoittautuminen tehdään ilmoittamalla huoltajan (nimi, osoite, synt.aika, puhelinnumero, sähköposti) ja lapsen (nimi, osoite, synt.aika) sähköpostitse osoitteeseen ellu@makipartio.net. Huom. Jos aikuinen on jo partiolainen tai vanhemman partiolaisen huoltaja, niin ilmoitathan jäsennumeron, niin lisätään jäsenyys vanhoilla tiedoilla. Jäseniksi liittyneillä aikuisilla on mahdollisuus osallistua myös Mäkipartion aikuisille tarkoitettuun toimintaan. Partion jäseneduista voit lukea osoitteesta https://www.partio.fi/partiolaiselle/jasenpalvelut/jasenedut/
Lisätietoja perhepartiotoiminnasta: Elina Huuskola, 0408360085, ellu@makipartio.net
